Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tavalliset ärsytysoireet eivät jätä pysyvää terveyshaittaa. Ärsytysoireet korjaantuvat yleensä muutamien päivien, viimeistään parin viikon kuluttua altistumisen loputtua.

Näitä ovat mm. päänsärky, huimaus ja muut pikkuvaivat. Siihen, että myrkky poistuu täysin verenkierrosta, menee kuitenkin aikaa. Myrkyillä on taipumus kertyä elimistöön.

EI PALAUDU:

Vakavammat vauriot eivät välttämättä enään korjaudu.

Kuulovauriot eivät parannu. Kuulosolut ovat ihmisessä lapsena ja ne eivät enään uusiudu. Kuulolaite on tällöin tarpeen. Poistu rakennuksesta ajoissa.

Näkövauriot voivat parantua jonkin verran. Ne parantuvat kuitenkin ajan kanssa. Vähintään puoli vuotta on hyvä varata aikaa.

Kudosvauriot uusiutuvat hitaasti. Tähän voi itse vaikuttaa tekemisillään. Tärkeintä olisi, että homealtistus todella päättyy.

___________________________________________________________________

Näin kehomme oikeasti vanhenee

Tiistai 13.10.2009 klo 09.59 , Lähde: Iltalehti

Moni elin uudistuu terveessä kehossa yllättävän usein.


Kehomme uudistumisesta kertoi Daily Mail.

Maksa: 5 kuukautta

Maksalla on ihmeellinen kyky korjautua itsestään sen runsaan verenkierron ansiosta. Jopa raskaasti alkoholia käyttäneiden maksan kunto voi toisinaan huomattavasti parantua, sillä maksan solujen elinikä on vain noin 150 päivää.

Maksakirroosiin sairastuminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että maksan pääsolut ovat niin vaurioituneet, että tuho jää pysyväksi. Maksakirroosiin sairastuneen maksa ei näin enää uusiudu samalla tavoin kuin terve maksa.

Aivot: sama kuin ihmisen ikä

Suurin osa elinikäisistä soluista löytyy aivoista.

- Syntyessämme meillä on jo kaikki aivosolut, joita meillä koskaan tulee olemaan, eli noin sata biljoonaa. Suurin osa aivoista ei uudistu vanhetessaan, selittää aivokirurgi John Wadley lontoolaisesta sairaalasta.

Me päinvastoin menetämme aivosoluja, mistä johtuen esimerkiksi päävammat ovat niin tuhoisia.

Aivoissa on Wadleyn mukaan kuitenkin kaksi aluetta, jotka uudistuvat: hajuaistia ja oppimista säätelevät alueet.

Sydän: 20 vuotta

Aivan viime aikoihin asti on uskottu, ettei sydän voi itse uudistaa itseään. New Yorkin lääketieteellisessä tehty tutkimus kuitenkin osoitti, että sydän saattaa uudistua kolme, neljäkin kertaa eliniän aikana sitä nuorentavien kantasolujen ansiosta.

Keuhkot: 2-3 viikkoa

Keuhkoissa olevat solut uudistuvat jatkuvasti, selittää lääkäri Keith Prowse brittiläisestä keuhkosäätiöstä. Keuhkoissa on kuitenkin erilaisia soluja, jotka uudistuvat eri tahtiin, ja osa soluista uudistuu vain noin vuoden välein.


Silmät: sama kuin ihmisen ikä

Silmät ovat yksi kehon harvoja alueita, jotka eivät uudistu. Vain aivan silmän päällimmäinen kerros uudistuu jatkuvasti. Se voi lievästi vaurioituessaan korjaantua jopa vuorokauden sisällä, kertoo silmälääkäri ja alan oppilaitoksen rehtori Rob Hogan.

Ikääntyessämme mykiö menettää joustavuuttaan, minkä johdosta joudumme elinvuosien lisääntyessä ponnistelemaan kyetäksemme tarkentamaan näköämme esimerkiksi lukiessamme.

Iho: 2-4 viikkoa

Ihon uloin kerros, orvaskesi, uudistuu kahdesta neljään viikon välein, sillä ihon tehtävä on suojella meitä saasteilta ja muilta vaurioittavilta tekijöiltä. Tästä huolimatta me ryppyynnymme ikävuosien kertyessä. Tämä johtuu siitä, että iho menettää kollageenia ja elastisuutta vanhetessamme.

Luut: 10 vuotta

Luurankomme uusii itseään koko ajan, selittää osteoporoosin asiantuntija, tohtori Peter Selby. Tähän menee kokonaisuudessaan noin kymmenen vuotta. Meillä on siis kehossamme koko ajan eri ikäisiä luita, joiden uudistumiseen menee enemmän tai vähemmän aikaa. Keski-iässä uudistuminen hidastuu ja luustomme ohenee.

Suolisto: 2-3 päivää

Suolisto uudistuu jatkuvasti, sillä se on koko ajan kemikaalien "hyökkäyksen" kohteena. Tällaisia ovat esimerkiksi erittäin syövyttävät mahahapot.

Loppuosa suolesta suojelee itseään limakalvolla, vaikkakaan sekään ei kestä mahahappojen vaikutusta kolmesta viiteen päivää enempää, jolloin se uudistuu.


Kynnet: 6-10 kuukautta

Kokonainen varpaankynsi kasvaa kymmenessä kuukaudessa, sormenkynsi puolessa vuodessa. Tätä selitetään esimerkiksi sormenpäiden paremmalle verenkierrolla. Miesten ja nuorten ihmisten kynnet kasvavat nopeiten. Pikkurillin kynsi kasvaa tuntemattomasta syystä kaikkein hitaimmin.

Hiukset: 3-6 vuotta

Hiustemme ikä johtuu niiden pituudesta, mutta ne kasvavat yleensä noin senttimetrin kuukaudessa. Yksittäinen hius voi pysyä naisen päässä kuusi vuotta ja miehen päässä kolme vuotta. Kulmakarvat ja silmäripset uudistuvat kuudesta kahdeksaan viikon välein. Kulmien jatkuvan nyppimisen sanotaan kuitenkin lopulta pysäyttävän niiden kasvamisen.

 
IL
©2017 homeasunto - suntuubi.com